lauantai 25.5.2013. Nimipäivät: Urpo » Onnittele
Uusi käyttäjä, Rekisteröidy tästä | Unohtuiko salasanasi?

 

Vinkkejä asuntomessuilta

Loma-asumisen uusimmat ideat voi käydä poimimassa loma-asuntomessuilta. Kesällä 2012 messut järjestetään Lappeenrannassa 25.6.-8.7.

Messujen teemana on tuoda esille innovatiivisia, energiatehokkaita ja ekologisia ratkaisuja lomarakentamiseen sekä -asumiseen. Alueella on 21 kohdetta, joissa on käytetty rakennusmateriaaleina lähinnä hirttä, lautaa ja kiveä. Messukohteiden pinta-alahaitari on 20–216 neliömetriä, joten tutustumaan pääsee niin pikkumökkeihin kuin hulppeisiin ympärivuotisiin huviloihin.

Messujen ajaksi rantaraitille rakennetaan myös saunamaailma, jossa voi tutustua saunamallien ohessa erilaisiin kylpytynnyreihin ja laitureihin. Lisäksi esillä on laajalti rakennus-, remontointi-, sisustus- ja viherrakentajien palveluita sekä uutuustuotteita. Messualue on osa Saimaa Gardensin matkailualuetta, josta on noin viitisen kilometriä Imatran keskustaan ja 35 kilometriä Lappeenrannan keskustaan.

Rakentamisen ja sisustamisen uutuuksia voi ihailla myös ympärivuotisen asumisen asuntomessuilla. Ne järjestetään tänä kesänä Tampereella 13.7.–12.8.

www.loma-asuntomessut.fi

www.asuntomessut.fi


Gallup:::
Uskotko, että tulee hellekesä?


> Keskustele aiheesta!
Web-Kamerat:::
Kaikki Kainuun web-kamerat klikkauksen päässä: Hiukka, Kauppakatu, Hiljainen Kansa, Kajaanin jäähalli, Kuhmo-talo, Paljakka, Suvantoranta, Ukkohalla ja Vuokatin rinteet

> Katso kaikki web-kamerat
Kainuun Lounaslistat:::

Lounaslistoista löydät päivän tarjonnan helposti ja nopeasti samasta paikasta. Palvelun tarjoaa Ruokarobotti. > Katso Kainuun lounastarjonta
< Edellinen sivu | ^ Sivun alkuun | > Palautetta tästä sivusta