
Jokaisella paikkakunnalla kirkot kuuluvat perinteisimpiin kesäisiin käyntikohteisiin. Yksi kauneimmista ja arvokkaimmista Kainuun kirkoista sijaitsee Paltaniemellä Kajaanissa. 1700-luvulla rakennettu kuvakirkko kuuluu olennaisesti Oulujärven rannan kulttuurimaisemaan. Paltaniemellä vieraillessa voi samalla tutustua muun muassa Eino Leino -taloon ja Keisarintalliin. Noin 10 kilometriä Kajaanin keskustasta sijaitseva kylä on myös sopivan kesäisen pyöräilyretken kohde niin nähtävyyksien kuin museotien ansiosta. Lue lisää Kajaanin nähtävyyksistä.
Viehättävien rakennusten, kotiseutumuseoiden ja taidenäyttelyiden lisäksi käynninarvoisia kesäkohteita ovat lukuisat luonnonnähtävyydet. Kainuun ja Ylä-Savon alueella juhlitaan kahta kolmekymppistä kansallispuistoa, Hiidenporttia ja Tiilikkajärveä.
Hiidenportin kansallispuisto tunnetaan etenkin sen jylhästä rotkosta. Puistossa voi tutustua myös vanhaan erämaiden asumiseen kaskipeltojen äärellä. Hienot hiekkarannat ovat Rautavaaran ja Sotkamon alueelle ulottuvan Tiilikkajärven kansallispuiston tunnusmerkki. Tiilikkajärvellä pääsee myös historiallisiin tunnelmiin muun muassa Täyssinän rauhan rajapyykillä ja Tiilikanaution torpassa.
Katso Paltamon kuvakirkon esittely: