> Apua lahjaideointiin
> Tavara vai lahjakortti?
> Itsetehtyä pukinkonttiin
> Elämyslahjat
> Hyväntekeväisyyslahjat
Sellofaaniin tai sievään rasiaan pakatut sekä kauniilla nauhalla sidotut syötävät lahjat ovat samalla silmänruokaa.
Itsetehtyinä lahjoina voi antaa muun muassa leivonnaisia. Pikkuleivät, kuivakakut tai joululimppu maistuvat varmasti joulunpyhinä.
Makeisten lisäksi joululahjoiksi soveltuvat esimerkiksi kesän marjoista tehdyt herkulliset mehut, säilykkeet tai hillot. Ruokalahjojen oheen kannattaa lisätä tieto ruuan säilyvyydestä ja valmistusaineista tai jopa koko ohje. Omatekemistä tai kaupasta ostetuista herkuista voi kasata myös herkkukoreja, joihin soveltuvat esimerkiksi pikkusyötävät, juomat sekä ruokailussa tarvittavat lautasliinat tai tunnelmalliset kynttilät.Vielä joulukuun aikana näppärät ehtivät askartelemaan, neulomaan tai nikkaroimaan valloittavia lahjoja. Perinteisesti lahjapaketteihin on kääritty muun muassa patalappuja, lapasia ja villasukkia.