> Syyskoti ja sisustaminen
> Seinäpintojen uudistus
> Viihde-elektroniikka
> Valaistus
> Sisusta pikkurahalla
> Sisustusaiheisia linkkejä
Nykyään jokaisessa kodissa on lukuisia teknisiä laitteita, joiden ryhmittely tuottaa oman päänvaivansa sisustajalle. Trenditietoiset laitevalmistajat ovatkin ottaneet osaksi tuotantoaan erityisesti sisustukseen soveltuvia malleja. Esimerkiksi televisiosuunnittelijat ja -muotoilijat ovat kehittäneet television, joka muuntuu peiliksi sen ollessa kiinni. 
Kodin viihde-elektroniikassa leikitellään väreillä. Muun muassa kaiuttimia on saatavilla monissa eri väreissä ja muodoissa. Oman sisustusmieltymyksen mukaan laitteistoihin voi valita esimerkiksi kaarevia tai kulmikkaita pintoja, mattavärejä tai metallista loistetta.
Viihde-elektroniikan myötä kotiin synty melkoinen johtoviidakko. Johtojen piilottamiseen on markkinoilla useita ratkaisuja kuten erilaisia putkia ja listoja. Jos asunto on vielä suunnitteluvaiheessa tai talo rakentamatta, voi tekniset ratkaisut ottaa huomioon jo pohjapiirustusten teossa. Johdot ja jopa esimerkiksi televisio tai kotiteatterijärjestelmä on mahdollista upottaa seinäpintaan. 