> Syyskoti ja sisustaminen
> Seinäpintojen uudistus
> Viihde-elektroniikka
> Valaistus
> Sisusta pikkurahalla
> Sisustusaiheisia linkkejä
Jos asuntoon on mahdollista tehdä pientä pintaremonttia, voi syyskotia uudistaa esimerkiksi maalaamalla tai tapetoimalla. Koko asuntoa ei tarvitse laittaa uusiksi, vaan uutta eloa saa jo yhden tehosteseinän avulla. Tapettikaupassa osa etsii vain sisustukseen sopivaa mielenkiintoista ja kuosiltaan sykähdyttävää vuotaa – sillä saa mielenkiintoisen kaistaleen asuntoa koristamaan.
Tapetoinnissa edullinen vaihtoehto on ohut, myös pesua kestävä paperitapetti. Enemmän sisustukseen sijoittavalle valikoimassa on myös useiden satojen eurojen vaihtoehtoja. Kaupassa kannattaa kiinnittää huomiota tapetin kiinnitystapaan. Non-vowen-tekniikalla toimivien kuitutapettien liima levitetään suoraan seinään tapetille levittämisen sijaan, joten ne ovat perinteistä tapaa helpompi vaihtoehto.
Boordeja käytetään nykyään vähempi, mutta sen sijaan seinille laitetaan suuria ja näyttäviä kuvia. Valokuvatapetti tuo kolmiulotteisen vaikutelman, ja omassa asunnossa voi tapetin myötä viettää aikaa esimerkiksi Manhattanin, Afrikan viidakon tai pohjoismaisen koivumetsän maisemissa. Erilaisia kuva- ja valokuvatapetteja on valmiina sekä niitä pystyy tekemään myös omista valokuvista.
Maalilla voi tehdä seinille kuvioita tai luoda eläväistä pintaa. Maalivalmistajien ”värilastuista” saa hyvän ohjenuoran värin valintaan. Trendikäs sisustaja valitsee seinille kauden muotivärit, joihin lukeutuvat tummanruskea ja musta. Lisäksi käytetään paljon valkeita pintoja, joihin otetaan tehosteeksi metallin sävyä, helmiäistä, kultaa ja hopeaa.
http://www.k-rauta.fi/ideatjavinkit/vinkit/Pages/Tapetillauudetkasvotkodille.aspx