Tarvitaan unelmia ja tarvitaan riittävää rohkeutta toteuttaa hyviä parannuksia nykyiseen tilanteeseen. Sellainen melkoinen hanke on tämä kalaportaiden rakentaminen voimalaitospatoihin Oulujoella.
Katselen asiaa kalastuksenharrastajana. Mikäpä olisi hinompaa kun tuo urakka olisi saatu käyntiin ja tehdyksi. Huomasin hankkeen etenevän ja siltä osin hyvältä näyttää. Monta vaihetta on edessä tavoitteen saavuttamista kohte edetessä.
Turve-energiaa hankitaan myös soilta jotka sijaitsevat Oulujoen valuma-alueella.
Ilokseni olen huomannut,että kunnanpäättäjän ovat evänneet osaltaan turpeennostoalueen luvan silloin kun matala järvi on vaarassa. On tärkeää nähdä lupia annettaessä,että ei pilata lohijoki hanketta.Toimitaan johdonmukaisesti.
Kalastaessani Kutujoella totesin tilanteen, rannkkasateen jälkeen turvealueelta tulvii joskus runsaati turvelauttoja.
Menestystä tälle kalaporrashankkeelle.
Onko Kainuussa tänään pouta? Kajaani, Sotkamon, Paltamon, Kuhmon, Ristijärvi, Vaala, Hyrynsalmen ja Suomussalmen täsmäsäät ja ennusteet helposti.
Lasten sänky
Ikeasta ostettu sänky, vuoden vanha. Sininen Tähtikate mukaan.Sänky Kajaanissa.Hp:80€
Pituus: 2
Vuokrataan asuntovaunu
Vuokralle annetaan "Solifer S7" asuntovaunu, jossa sähkö- ja kaasutoimiset lämmitys, keittolevy ja j
Alumiinivanteet 16"
ATP merkkiset 16" alumiinvanteet.
Jako 4x100, ET-35 ja leveys 7".
Reunoissa hieman kulumaa ja sovi
Kalaportaat voimalaitospatoihin Oulujoella.
Tarvitaan unelmia ja tarvitaan riittävää rohkeutta toteuttaa hyviä parannuksia nykyiseen tilanteesee
sm-kisat
Harjavallan KLL-mestaruuskisoihin minä en päässyt ollenkaan, koska juuri silloin sattui olemaan äidi
kohti SM-kisoja!
No niin nyt on sitten toivottavasti koko loppukauden sairastelut sairasteltu ja nyt pääsisi treenaam