portaali-info rekisteröidy sähköposti palaute
Unohtuiko salasanasi?
Käyttäjätunnus / sähköposti  
Salasana  
Tänään on tiistai 7.9.2010.
Nimipäivät: Miro, Arho, Arhippa.  » Onnittele web-kortilla






Toimittaja


Toimittajan pääsee työnsä puolesta päivittäin haastattelemaan ja tenttaamaan ihmisiä kiperillä kysymyksillään. Harvemmin eteen tulee kuitenkaan tilannetta, että toimittaja on itse pöydän toisella puolella, eli haastateltavana. Nyt sekin sitten tapahtui.
 
-  Mielenkiintoista istua kerrankin tällä puolella. Kieltämättä tämä kyllä avartaa, kun pitää itse vastata kysymyksiin eikä vain tehdä niitä, Kainuun Sanomien urheilutoimittaja Teemu Määttä pohtii.
 
Toimittajalta vaadittavien ominaisuuksien listaan yleissivistyksen ja hyvän kirjoittamistaidon lisäksi kuuluu mm. uutisnenä, eli toisinsanoen taito olla uutislähteellä.
 
-  Pitää olla tietynlainen nälkä löytää juttuaiheita ja mielenkiintoisia näkökulmia niihin. Se viime kädessä erottelee toimittajat toisistaan, Määttä tietää.
 
Toimittajan työ on jatkuvaa ajan hermolla olemista. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kaikki kanavat on pidettävä koko ajan auki, ja eri medioita on seurattava herkeämättä. Leikkisästi sanottuna toimittajien ammattitauti on, että välillä uutisten seuraaminen meinaa karata käsistä. Toimittajat seuraavat uutisia ajoittain jopa liian kriittisesti.
 
-  On jopa vaara, ettei pysty nauttimaan tiedosta, vaan sortuu liikaa analysoimaan miten tieto on tuotettu ja minkälaisia keinoja siihen on käytetty. Tavallaan se on mukavaa ja koukuttavaakin, Määttä pyörittelee.
 
Unelmatyö
 
Raahessa syntynyt, kasvanut ja kirjoittamaan oppinut Määttä kehuu tykkäävänsä urheilutoimittajan työstä todella paljon. Jo pienenä poikana urheiluun vihkiytyneenä hän ei voisi kuvitella asioidensa olevan tällä haavaa paremmin, kun hänelle vielä maksetaan palkkaa siitä, että saa olla tekemisissä urheilun kanssa.
 
-  Nautin tästä työstä, ja erittäin harvoin tympäisee lähteä töihin. Tässä hommassa pääsee tutustumaan ihmisiin, ja tykkään todella paljon kirjoittamisessa, toimittaja listaa työnsä hyviä puolia.
 
Onnistumisen elämyksiä Määttä kertoo kokevansa silloin, kun pystyy kertomaan jonkin uutisen ennen muita medioita. Myös silloin Määtän suupielet nousevat ylöspäin, kun on omasta mielestään kirjoittanut hyvän jutun.
 
- Haastatellessa sen jo monesti huomaa, että tuleeko hyvä juttu vai ei.
 
Täytekakku kiitokseksi
 
Toimittajien työnkuvaan kuuluu, että välillä on kirjoitettava kriittisesti. Työnkuvaan kuuluu myös, että niin nega- kuin positiivistakin palautetta on osattava ottaa vastaan.
 
- Palautetta voisi saada enemmänkin. Pääosin se on kyllä positiivista, mutta negatiivistakin tulee. Paras tapaus on, kun kerran toimitukseen tuli täytekakku nimelläni, Määttä muistelee ja painottaa samalla, ettei positiivisen palautteen saaminen ole työssä itsetarkoitus.
 
- Puolueettomuus on tärkeä arvo toimittajan työssä. Kritiikki kuuluu ammattiin, nahka pitää olla sen verran vahva, että palaute pitää kestää. Palautteen pitää olla tietenkin perusteltua.
 
Kainuun Sanomien urheilutoimitus operoi kolmen työntekijän voimin. Pienen toimituksen pakonsanelemaa on, että jokaisen toimittajan on pystyttävä kirjoittamaan lajista kuin lajista. Eri lajien asiantuntijuus kuuluu maakuntalehden urheilutoimittajien ominaisuuksiin.
 
- Vaihtelevuuden kannalta on hyvä, että pääsee kirjoittamaan monesta lajista.
 
Urheilutoimituksessa isoin työtaakka painottuu usein iltoihin ja viikonloppuihin. Kiire on tuttu käsite, jonka kanssa on opittava vain elämään. Jos lehti menee painoon 23:15, niin silloin se menee siihen aikaan, eikä esimerkiksi kymmenen minuuttia myöhemmin.
 
-      Ajankäytöllisten ongelmien kanssa painitaa monesti, mutta siihenkin on tottunut. Monesti kiireen alla ne hommat vaan tapahtuvat nopeammin, Määttä tietää.


- Kontrasti ajankäytöllisesti on iso. Välillä on aikaa suunnitella juttuja ja toisinaan töitä painetaan tosi kovalla kiireellä.